lauantai 9. elokuuta 2014

Tatuointi osa 2

Olen nyt ihan tosissani innostunut tatuointi ajatuksesta. Olen pyöritellyt erilaisia ideoita ja kuvia mielessäni. Luovuin lintu ajatuksesta, sillä tuo koiran ja hääpäivän yhdisäminen nousivat ykkös ajatukseksi.

Toki ammattilainen osanee varmaan suunnitella mieleiseni tatuoinnin, mutta kun olen ideoita pyöritellyt, en ole vielä onnistunut löytämään sellaista yhdistelmäkuvaa joka mielestäni sopisi yhteen ranteeseen. Siksi rupesinkin ajattelemaan jahka laittaisin toiseen ranteeseen tassukuvan ja toiseen sydämen. Meillä puhutaan "vaimokädestä" eli vasemmasta kädestä, tähän käteen voisi laittaa sydäntatuoinnin, jonka kuva olisi häissäkin esiintynyt sydänprintti (mm. serveteissä) ja sydämen sisään hääpäivä. Toiseen käteen voisi laittaa tassukuvat, joihin voi sitten lisätä esim. Immun nimen tms. Koska kovasti tykkäsin myös tuosta ikuiusuus kuvan ajatuksesta, ajattelin, että voisihan noi kuvat laittaa "ristiin" eli "vaimokäteen"tassut ja sydän oikeaan käteen, jos se sitten minulle ajatuksen tasolla symboloisi ikuisuutta:D:)

Mutta siis edelleen vahvassa harkinnassa tuo tatuointi, jos sitä vielä tämän vuoden aikana uskaltautuisi:)!

Häissä kyseinen servetti mustana

kuosi myös kamerassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti