Hyväntekeväisyyttä joulun alla

Uutisissa ja jopa omassa työssäni törmään usein surullisiin uutisiin. Murheellisiin kohtaloihin, yksinäisyyteen....Joulu tuntuu olevan antamisen ja hyvän tahdon aikaa. Toki tätä ajatusta olisi hyvä kantaa läpi vuoden. Auttaa hädässä olevia, auttaa yksinäisiä. Itse olen tänä vuonna päättänyt lähteä mukaan joulun hyväntekeväisyyteen. Pikaisella aikataululla perustimme töissä Lämmin Joulumieli keräyksen jolla keräämme työkaverini kanssa lahjoja kaupungin lniille lapsille ja nuorille joita joulupukki ei tänä jouluna muista. Lahjat jaetaan eteenpäin minun ja perhetyön kautta. Järjestämisen lisäksi aion itse osallistua keräykseen ylimääräisillä tuotteilla joita kotoa löytyy (vastaanotamme myös käytettyä tavaraa).

Oman keräyksemme lisäksi aion osallistua joulupuu keräykseen vähintään yhdellä lahjalla. Olen myös melko aktiivinen jäsen Facebookin "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein" ryhmässä ja joulukorttien ja pikkumuistamisten lähettämisen lisäksi lähetän myös kolmelle tarvitsijalle joulukalenterin. Niille jotka eivät tule "valituksi" lähetän kuitenkin myös jouluterveiset:)

Tämä viimeinen einole hyväntekeväisyyttä, kutta tuo toivottavasti pienen hymyn edes jonkun kasvoille:) Meinaan myös leipoa ja paketoida mm.pipareita lahjaksi työyhteisöni nuorille:)

Meinaatko sinä osallistua hyväntekeväisyyteen näin joulun alla:)?

Koira töissä

Immu on ollut minulla uudessa työpaikassa enenevissä määrin mukana. Tein toista kuukautta tiedustelu ja lämmittelytyötä työyhteisössäni jotta saiån rohkeutta suoraan kysyä lupaa ottaa Immu mukaan töihin. Lähtötilanne oli se että eräs työtekijöistämme sanoi hieman pelkäävänsä koiria mutta sain kuitenkin kaikkien hyväksynnän ottaa karvakaverini mukaan. Tarkoituksenani ei siis suinkaan ollut ottaa koiraa mukaan vaan huvin vuoksi vaan oli minulla ihan työhön liittyviä tavoitteitakin asetettuna;) Nyt kun immu on enemmän tai vähemmän osa tiimiämme olen sen muutaman kerran ottanut mukaan ihan oma lehmä ojassa, kuten jos illalla olisi menoa niin olen ottanut koiruuden töihin voidakseni hyvillä mielin lähteä menoihini:)

Kaikki työpaikkamme nuoret ottivat Immun todella kivasti vastaan ja harva se päivä Immun perään jopa kysellään jos se ei ole mukanani töissä. Työkaveritkin ovat kuin pikkulapsia Immun läsnäollessa. Immu on jo nimetty työporukkamme viralliseksi jäseneksi:) Vaikka eräs työkavereistani harvoin puheissaan onnistuu nimittämään Immu koiraksi;)

Tarkoituksenani oli ottaa Immua töihin "terapia"koiraksi. Auttamaan nuoria rentoutumaan/avautumaan kahdenkeskisissä keskusteluissa, täyttämään tyhjiötä, olemaan syy lähteä kotoa pois. Pienin askelin näen jo näiden tavoitteiden toteutuvan:) Aluksi Immu vain oli työpaikallani, ilman tavoitteita, jotta hänen läsnäoloon totutaan ja näen miten siihen reagoidaan. Nopeasti otin kuitenkin Immun mukaan asiakastyöhön. Aloitin tapaamisista toimistollani. Sain jopa houkuteltua muutaman nuoren tulemaan juttusilleni "vain katsomaan koiraa". Jopa sisäänpäin kääntyneet nuoret rupeavat pikkuhiljaa aukeamaan. Eivät he huomaakkaan juttelevansa ja kertovansa asioitaan kun rapsuttelevat samalla Immua. Olemme myös onnistuneet saamaan hymyn erittäin epävarman asiakkaan kasvoillen kun pääsin sanomaan kuinka tärkeänä Immu häntä pitää kun Immu istuutui vahtiin asiakkaan jalkojen päälle tai kun Immu seuraa asiakkaan liikkeitä ihan iholla:) Eräs nuori on saatu houkuteltua kouluun Immun varjolla, Immu sai istua asiakkaan sylissä koko matkan kouluun...pienen pieniä juttuja, mutta valtava vaikutus ja voima. Myös koko työyhteisö on hilpeämmällä tuulella kun tuo meidän vauhtihirmu on paikalla, jopa karskimmatkin miehet sortuvat lässyttämään Immulle:)




Olen käyttänyt Immu myös lenkkiseurana töissä:" mitä jos näkisimmekin ulkona, kun ton Immun kanssa täytyy kuitenkin käydä lenkillä". Tämä saattaa jollekin olla viikon ainoa ulkoilu. Ja Immu tykkää olla töissä mukana(ainakin olien tulkintojeni valossa). Siellä saa rapsutuksia ja leikkiseuraa ja silloin tällöin on silmäkulmaani osunut myös lentäviä nakin palasia keittiössä;) Immulla on kaksi paikkaa jonne saapuessa hän rupeaa reitin tunnistaessaan vinkumaan: mökki ja äitini koti. Nyt olemme saaneet lisätä työpaikkani listaan:) Immu menee kyllä todellä hienosti töissä mukana ja on jo vallannut kokonaisen huoneen itselleen lepopaikaksi, se siis osaa myös hakeutua huilaamaan jos siltä tuntuu:) On Immu päässyt myös kierrätyskeskuksen puolelle töihi:) Toki varoitamme Immun läsnäolosta  ulko-ovesta löytyvillä lapuillanja nuoret tietävä Immun saapumisesta seuraamalla Immuitustaulua(nuoret nimesivät) johon käyn aina kirjaamassa tiedossa olevat vierailupäivät:)

Koska teen nykyistä työtäni  toista kertaa olen ottanut käyttööni kaksi uutta oivallusta joita pyrin toteuttamaan työssäni: kaikkia en voi pelastaa, mutta pyrin jättämään positiivisen jäljen jokaisen kohtaamani nuoren elämään ja joskus minunkin on "liattava käteni" ja tehtävä jotain konkreettista nuorten eteen"Mitä minä voisin tehdä?". Jälkimmäinen liittyy siis siihen että työni on määritelty olevan enemmän palveluohjausta, joten välillä unohtuu että se mitä nuori tarvitsee on rinnalla kulkijaa ja konkreettista apua ( toki palveluohjaus ja mm. Kela lappujen täyttäminenkin on konkreettista). Pyrin auttamaan mm. Auttamalla siivoamisessa jos elämä on muutenkin yhtä kaaosta tai kuljettamalla kauppaan tai vaikka auttamalla ruoan laitossa jos omat taidot eivät riitä siihen.

Ja miten nuo kaksi oivallusta liittyvät Immuun? Voin jättää pysyvän jäljen nuoriin itse tai se jälki voi myös olla tassunmuotoinen<3. Joku positiivinen katse, ele, kosketus..tai vaikka Immun lipaisu:) Voin myös tuoda tukeni esille Immun kautta, lähtemällä nuoren kanssa lenkille jos hän ei muuten poistu kotoaan:)

Kyllä koirassa vaan on valtava voima ja valo,vaikkei se varmaan itse sitä tiedäkkään. Nyt minun tarvitsee vaan selvitellä, miten saan Immusta kaiken potentiaalin irti tässäkin työssä ja tietty siten että Immukin nauttii<3

Mukavaa sunnuntaita:)

Heippa pitkästä aikaa!

Syksy on tullut ja tainnut jo mennäkin, ensilumi on saapunut edes vierailulle jo valtaosaan Suomea. Ja minua ei ole blogissa näkynyt. Monesti on tehnyt mieli tulle tänne kirjoittelemaan ja jotkut ovat jo kyselleetkin miksei tektiä ilmesty. Jotenkin vaan aika juoksee eikä positiivisella tavalla. Uudessa työssä ( jossa olen ollut noin 3kk) on vasta nyt lähtenyt tosissaa rullaamaan ja pitkiä ja todella täysiä päiviä on vedytty jo pitkään. Toisaalta ihan kiva kun on joulukin tulossa, saa sitten lomailla, mutta eipä tuo ajatus auta tähän hetkeen ja tähän kiireeseen:) Nautin edelleen työstäni ja paikoitellen kiire on kivaa:) pitää virkeänä ja skarppina, mutta se ei anna aikaa suunnittelulle, pohdinnalle...

Tuntuu että ne vähäisetkin harrastukset mitä minulla on, jää uupumuksen vuoksi vähäiselle. Eyemkim kun minulla ei ole intohimoa mitään harrastusta kohtaan. Ei ole sitä polttavaa tarvetta: jos en tänään pääse salille niin päähajoaa,parisuhde kärsii ja työtökkii. Ainoa vetävä voima on :jos en ehdi rauhoittua aviomieheni kanssa, pää hajoaa, parisuhde kärsii ja työ tökkii...siksi olen yrittänyt löytää aikaa parisuhteella,harrastukset saavat odottaa.

Paljon on arkisia juttuja joista haluaisin kirjoittaa: oivalluksista työssäni, kokkailuista, ystävistä, tulevasta joulusta, sairaudestani, Immusta ja tulevista matkasuunnitelmista. Jotenkin vain tämä vallitseva pimeys yhdistettynä kiireeseen ja lääkityksen mukanaan tuomaan väsymykseen painavat liikaa päälle. Pyrin kuitenkin siihen että pääsisin tälläkin viikolla tekemään edes pari päivitystä:) Tämä blogi ja blogin edeltäjä ovat olleet minulle henkireikiä:) Olen ollut melko epäaktiivinen myös Instagramissa mutta käykäähän ihmeessä tsekkaamassa mun sivut myös siellä: tiiakaarinalaine

Nyt yhteiselle iltalenkille isännän ja koiran kanssa ja pyrin palaamaan blogiin jo huomenna, on niin paljon kerrottavaa:)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!