Tänään vietetään viimistä lomapäivää. Onneksi sää sallii ja lomapäivää vietetäänkin tänään mökkeilleissä, uiden ja auringosta nauttien:) Vietimme ensimmäistä kertaa lähes 9 vuotisen parisuhteemme aikana kesälomaa yhtäaikaa (tai siis minulle tämä oli toinen kesäloma ja K:lle ensimmäinen, joten mahdollisuuksia ei hirveästi olekkaan ollut;)). Molemmat oppi lomasta paljon:)
Itse tajusin, että oli se hyvä ettei ihan mahdottomasti oltu suunniteltu mitään ihmeitä, sillä epäonni sekä koiran että auton kanssa olisi pilannut nämä suunnitelmat tyystin. Kävimme lyhyellä reissulla hääpäivän tienoilla ja itse olen sitä mieltä, että tuollainen olisi pitänyt järjestää yhteisen loman viikoilla, sillä etenkin kun koiran vuoksi jouduimme olemaan paljon kotona, tuli kotona oltua aivan liikaa (molempien mielipide). Ensi kesää varten aiommekin siis suunnitella hieman enemmän yhteistä tekemistä, ettei lomailu menisi ihan täysin kotona ollessa.
Saimme loman aikana sovittua mm. säästökohteesta, rupesimme säästämään rahaa ulkomaanmatkaa varten:) Kun meille lokakuussa 2015 tulee 10v yhteistä taivalta täyteen, on tarkoitus lähteä viettämään pidennettyä viikonloppua jonnekin päin maailmaa:) Kovasti olen myös toivnut matkaa Tallinnaan jouluna, toivotaan siis että saan hyvin veronpalautuksia;)
Periaatteessa sitä pitäisi ruveta valmistautumaan huomiseen työpäivään, mutta minä olen päättänyt sulkea tuon päivän tyystin ajatuksistani aina huomen aamuun asti;) Työtavarani ovat yhdessä nipussa jo valmiiksi, joten aamulla tuskin kuluu hirveästi aikaa niiden kasaamiseen:)
Loma opetti meille myös sen, että joko meidän pitää ruevta arkisin tekemään enemmän asioita kodin ulkopuolella, jotta lomalla viihtyisi paremmin kotona tai sitten meidän pitää lomille keksiä enemmän tekemistä:D Hieman ainakin oli puhetta siitä, että yrittäisimme arkipäivisinkin tehdä enemmän asioita:) Näitä asioita voi olla toki harrastukset tai vaan yhteiset lenkit koiran kanssa jne.
Tietenkin tuo koira tuo omat haasteensa yhdessä kodin ulkoupuolella tekemiseen ilman koiraa, sillä joka paikkaan koiraa ei voi ottaa mukaan (vieraat) eikä toki julkisiin paikkoihin kuten leffateatteriin voi koiraa ottaa. Ja meille ei tunnu hyvältä ratkaisulta käyttää koiraa 9-10h yksin olon jälkeen lenkillä ja jättää häntä taas yksin, erittäin sosiaalisesta rodusta ja koiruudesta kun kuitenkin kyse. Mutta silloin tällöinen tämä voisi olla mahdollista:)
Nyt tämä rouva siirtyy nauttimaan kauniista säästä ja aamukahvista:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti