perjantai 27. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 muistelua

Pian vuosi taas vaihtuu ja jälleen voi todeta, että kyllä se aika vaan rientää:)! En edes muista mitä kaikkea tämä vuosi on pitänyt sisällään:) Jouluaattona mieheni kanssa puhuimme, että olisikohan tämä kolmas vuosi kun "sovimme" että seuraavana vuonna voisi tapahtua vähemmän asioita:D Tänä vuonna tapahtui ylivoimaisesti eniten verrattuna menneisiin vuosiin, mutta (lähes)kaikki kuitenkin positiivista:)

Mieleenapinuvimmat muistot ovat polttarit, häät, häämatka, uusi asunto ja työpaikan vaihto. Nämä positiivisimpina asioina. Negatiivisina mm. edellisellä työpaikalla vallinnut huono ja ahdistava ilmapiiri ja ongelmat siellä päässä. Olen niin onnellinen että pääsin sieltä pois!

Uusi työpaikkani ja työyhteisöni on mitä mahtavin ja olen saanut itselleni valtavasti vastuuta sekä uusia ihania ihmisiä ympärilleni:) 

Alkuvuosi meni aikalailla häitä suunnittellessa:) Tuli sitä myös täytettyä 25 vuotta maaliskuussa, grillibileiden merkeissä:)

Polttarit ja niiden muistelu lämmittävät mieltä edelleenkin:) Oli ihan minun näköiset polttarit ja en kyllä yhtään osannut aavistaa mitä oli luvassa:) Sain jopa nauttia polttareistani toiveideni mukaan Jyväskylässä enkä Porissa:) Ja sääkin suosi, oli ihana hellepäivä koko päivän:)

Yhtä upea päivä olis myös hääpäivänä:) Häitä hieman varjosti se fakta, että jouduimme vaihtamaan bestmania, koska häneen ei saatu yhteyttä lähes 2kk...:/ Mutta bestman joka tehtävään lupautui oli mitä ihanin ja alusta asti mielestäni vahvempi "ehdokas":)

Hääpäivä sujui todella hyvin, pieni töyssy oli matkassa, mutta siitäkin me kuulimme vasta häiden jälkeen:)




Häämatka oli myös ikimuistoinen, olihan se meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme:) Vietimme viikon Kreikan Samoksella







Ostimme myös ennen häitä oman kodin:) Joka vieläkin jokapäivä lämmittää mieltäni:) Tämä on unelmieni koti vieläpä hyvällä kompromissi sijainnilla (en halunnut missään nimessä asua Porissa, K taas halusi, matkaa poriin ei ole kuin 25km. Tarpeeksi kaukana minulle, tarpeeksi lähellä K:lle:)) Joka kerta kun ajan pihaamme, olen tyytyväinen ja ylpeä:)



sisustus entisen omistajan

sisustus entisen omistajan



Kotijoukkueeni Ässät voittivat mestaruuden vuonna 2013 ja koko Pori oli ihan sekaisin:) Itse pääsin todistamaan tätä historiallista hetkeä niin jäähallille, kuin pimenevään yöhön sekä itse kultajuhlaan:) Ja vaikka Ässillä ei juuri nyt mene kovin hyvin, on usko silti kova siihen, että emme ainakaan viimiseksi jää;)




Olemme niin ylpeitä pojistamme:)! Etenkin Antti Raannasta joka jatkaa huiketa peliään edelleen:)

Mahtui vuoteen myös K:n työpaikan vakinaistaminenkin:) Ja minä sain viettää kesällä 2kk kesäloman, ensimmäinen kesäloma sitten 10vuoteen:)

Tietenkin vuoteen on myös mahtunut paljon arkisia juttuja ja pieniä mutkia, kuten auton hajoamista ym, mutta mitä sitä pieniä suremaan ja muistelemaan:) Kovasti yritämme lupailla, että uusi vuosi ei toisi tulleessaan näin paljon elämänmuutoksia, mutta tuskin me siihen pystytään (nimerkillä: vakituista työpaikkaan toisaalta hakenut). Katsotaan nyt mitä uusi vuosi tuo tullessaan, toivotaan ainakin parasta:) Kuten toivon sitä myös teille kaikille:)

Tässä olivat vuoden 2013 kohokohdat, paljon jäi varmasti myös kertomatta, mutta tuskin ne sitten mitään tärkeitä olivatkaan kun eivät edes mieleen tulleet;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti