Olemme kuitenkin päättäneet kutsua minun ja mieheni vanhemmat meille 25.12. Kutsuttuina on myös pikkuveljeni ja hänen avopuolisonsa. Tarkoituksenamme on syödä yhdessä, mutta perinteistä jouluruokaa emme tarjoa. Siksi tapaaminen on sovittu klo 14-> oletuksena siis, että vieraat ovat pääaterian kerinneet syömään kotonaan. Kanssamme juhlimassa on yksi jolla on gluteeniton ruokavalio ja yksi jolla luontaisesti gluteeniton ruokavalio. En ole mikään kova kokkailemaan ja ajattelinkin ensin tarjota näille erityisruokavaliota noudattaville täysin omat valmiit tarjottavat, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin tarjota seuraavanlainen "menu"
Tarkoituksena on kuitenkin tarjota:
Lämminsavulohituorejuustokakku kera katkarapujen. Ohje tulee olemaan jotakuinkin tälläinen:
(Resepti Maalahden limpun kotisivuilta)
6 kpl Maalahden Limpun viipaleita
1 dl kala- tai kasvislientä
300g Philadelfia -tuorejuustoa
300g Lämminsavulohta
1 punasipuli
Tilliä
Ruohosipulia
Pieniä kapriksia hienonnettuna
3 dl kermaa
1 liivatetta (tarvittaessa)
Yhden sitruunan mehu
Asettele leipäviipaleita kakkuvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Kostuta leipäpohja kalaliemellä tai kasvisliemellä.
Hienonna sipuli pieneksi kuutioiksi
Hienonna tilli sekä kevätsipuli
Sekoita lohi sekä juusto keskenään ja lisää sipulit sekä tilli ja kaprikset
Mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla.
Lämmitä 1 dl kermaa varovasti (ei saisi mielellään kiehahtaa)
Lisää lämmitetyn kerman joukkoon liotettu liivate.
Lisää loput kermasta liivate-kerman sekaan ja sen jälkeen lisää kerma massan joukkoon massan tulisi olla melko pehmeää.
Mausta sitruunan mehulla.
Laita lohimassa leipäsiivujen päälle ja hyydytä jääkaapissa n. 6 tuntia.
Kakun voi myös pakastaa.
Koristele kakku esimerkiksi katkaravuilla sekä tillillä ja Maalahden Limppu kuutioilla.
Maalahden limppu on tarkoitus korvata Pirkka gluteenittomalla saaristolaisleivällä, jonka pitäisi sopia myös vehnättömään ruokavalioon.
Pipareiden ja joulutorttujen lisäksi olen pohtinut myös makeaa vaihtehtoa. Tarkoituksenani oli valmistaa esim. glögituorejuustokakku tai piparkakkukakku, mutta en pidä gluteenittomion keksien rakenteesta ja haluan päästä helpommalla, joten ajattelin tarjoilla jompaa kumpaa seuraavista:
Piparimisu:
(erikseen myös ruokavalioihin sopivista kekseistä)
Valmistusaineet
| 75 g (n. 1 1/2 kpl / annos) | piparkakkuja |
Kostutukseen
| 1/2 dl | vahvaa kahvia |
Päälle
| 1 dl | Valio vaahtoutuvaa suklaakermaa Valitse tuote |
| 1 prk (200 g) | Valio maustettua rahkaa tiramisu |
| 1 rkl | sokeria |
Pinnalle
| kaakaojauhetta | |
| kotimaisia vadelmia |
Valmistusohje
Laita piparkakut annosmaljoihin tai murenna isomman kulhon pohjalle. Kostuta kylmällä kahvilla.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Lusikoi seos piparimurujen päälle. Peitä ja nosta jääkaappiin.
Juuri ennen tarjoilua: Sihtaa pinnalle kaakaojauhetta. Lisää vadelmat koristeeksi.
Tarjoa jälkiruokana.
(Ohje Valion sivuilta)
Tai sitten ajattelin tehdä pieniä marenkileivoksia kaupan valmiisiin pieniin marenki pohjiin.
Pohjat ajattelin "koristella"/"täyttää" rommirusinarahjaa apuna käyttäen ja osan tiramisurahkaa ja pipareita apuna käyttäen:)
Tietysti joku tälläinen olisi unelma:
Marenkijäädykekakku


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti