perjantai 27. joulukuuta 2013

Meidän joulu

Joulu 2013 on nyt pulkassa. Meidän joulumme ei alkanut hehkeimmissä merkeissä kun aloitimme perinteiset kinkunvalvojaiset. Vietimme kolmannen kerran jouluaaton mieheni kanssa kahdestaan:) Olemme kyllästyneet paikasta toiseen juoksemiseen ja hirveään hösäämiseen ja meteliin:) SIksi jälleen päätimme nauttia jouluaattoa kaksin:) Ja mukavaa se olikin:) Yleensä kinkunvalvojaiset ovat enemmänkin olleet nukkujaiset. Tällä kertaa raahasimme ilmapatjan alakertaan, jotta voi sitten välillä käydä vilkaisemassa kinkkua. Pian jo ihana kinkuntuoksu rupesi täyttämään asunnon, kunnes ihana tuoksu muuttui poksahdukseksi ja palaneen käryksi. Uunin lämpötila oli jo laskettu 125asteeseen ja siitä huolimatta löysimme kinkun uunista kinkkupussisulaneena ja kinkun pintaan palaneena! Tiesimme, että uuni on ollut tosi tehoksas ja että jotain vikaa siinä selvästi on, mutta oli siine edellisena iltana mm. teeripataa haudutettu ja kaikki meni ihan hyvin (paitsi näin jälkikäteen muistellen mieleen juolahti mm. että pata jossa ruokaa tehtii rupesi käryämään ja "kuplimaan"). Tietenkin se, että mm. piparit paloivat 200 asteisessa uunissa reilussa viidessä minuutissa saattoi myös olla vihje jostakin...hmm..

Kuitenkin päätimme sitten että vika oli kinkkupussissa, olin varmaan leikannut liian pienen ilmareiän tms. Ei kuin uusi pussi kinkun päälle ja takaisin uuniin..menikö ehkä 3min kun uusikin pussi suli! SItten sammutimme uunin ja annoimme jäähtyä kunnolla ja asetimme uunin enään 50 asteeseen sen jäähdyttyä ja silti KOLMASKIN kinkkupussi paloi! Hädissämme jo pohdimme saakohan kaupasta vielä uutta kinkkua aamusti jos lähtisi vaikka anopin luo sitä paistelemaan. Mutta mieheni kuitenkin päätti sinnikkäästi kypsentää kinkun. UUni jätettiin 50asteeseen ja sammutettiin välillä kinkun ollessa uunissa. Pintä jatkoi palamistaan, mutta saimme kuin saimmekin kinkun kypsäksi. Onneksi rasvakerrosta oli runsaasti ja palaneen kerroksen alta ilmestyi vielä poistettavaa rasvaa:) ELi kinkku kuitenkin onnistui:) Siivoamista oli kauhesti kun sulaneet pussit tietty päästivät rasvat uunin pohjalle. Kovasti en seuraavana aamuna uskaltanut kuorrutella kinkkua uunissa...Mielenkiintoista oli se, että kinkku oli uunissa 2h vähemmän kuin sen piti ja silti siitä tuli kypsempä(=kuivempaa)kuin piti. Mutta erittäin syömäkelpoista:) Nyt isäntä on katsastamassa meille uutta uunia:D 

Joulupukki onneksi toi meille lahjaksi käteistä, joka sitten käytetäänkin lyhentämättömänä uuteen uuniin:D Onnea oli kuitenkin matkassa, sillä olimme alakerrassa emmekä nukkuneet kuten tapana on ollut:) Loppu hyvin, kaikki hyvin siis:)

Joulu sujui muuten mallikkaasti perinteisiä jouluohjelmia katsellen, lautapelejä pelaillen, paljuillen ja lahjoja availlen:) Ja tietenkin ruoasta nauttien:) Olin ollut ilmeisen kiltti kun sain mm. piiiitkään kaipaamani Ässien pelipaidan:) Pyysin ihan halpaa peruspaitaa, mutta sainkin replikapaidan: Uusitalo 52:)!

Kuva Ässien kotisivuilta

Kuva Ässien kotisivuilta
Vaikka Ässillä ei nyt mene kovin hyvin, sykkii silti patasydän enkä malta odottaa että pääsen hallille katsomaan peliä uudessa fanipaidassani:)

Sain myös mm. uuden yöpaidan ja Sannin levyn:)

Kovin Ässät painoitteisia lahjoja oli kun K sai lahjaksi Kiven Kovat kirjan, jossa käydän läpi Ässien mestaruusvuotta ja minä sain työkaveriltani Ässät-mukin:) Tällä kertaa emme lähteneet aattoni lainkaan haustausmaalle emmekä kirkkoon. Kirkon jätimme välistä paljuilun vuoksi ja hautausmaalla kävimme eilen. Pakko sanoa, että vaikka en talvesta tykkääkkään, kyllä joulu olisi kaivannut lunta. Ja kun sitä ei vielä ole tullut, ei tarvitsisi tullakkaan...


25.12 meillä oli vieraita (mm. molempien vanhemmat) ja 26.12 me kävimme vierailemassa:) K:n veli perheineen saapui Nokialta Poriin ja kävimme moikkaamassa heitä.  Tänään K palasi takaisin töihin hurjaksi yhdeksi päiväksi ja minä jäin siivoamaan laiskuttelun jälkiä pois:) Itse palaan töihin vasta 2.12:) ja sitten onkin taas pitkä viikonloppu kun loppiainen jo kolkuttaa ovella. Kokonaan meiltä ei vielä joulua siivota pois, mm. kuusi saa vielä jäädä, mutta joitain koristeita siirrän jo varaston puolelle:) Koska teillä siivotaan joulu pois?

Tänään vielä nautitaan lounaaksi jouluruokaa, mutta illalla ja huomenna taidetaan jo siirtyä normia ruoan pariin:)

1 kommentti:

  1. Ihanan kuuloinen joulu teillä! Meillä joulu eli kuusi lähtee viimeistään maanantaina.

    VastaaPoista