perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesäloma!

Se on nyt kuulkaas niin, että  minun neljän viikon kesäloma on alkanut:) Jei!

Vielä ei ole kyllä yhtään lomafiilis,mutta eiköhän se tästä lähde:) Nyt vaan tuntuu siltä, että pitäisi saada unta palloon, mikä on lähes mahdotonta, sillä ulkomaanvieraamme on seuranamme seuraavan 10 päivän ajan:) Luulempa, että kun vieras lähtee ja tulemma pieneltä lomareissultamme, nukun seuraavan viikon:D Kimmokin on silloin vielä töissä, joten voipi olla, että siinä kohtaa nollataan unen merkeissä:)

Tänään olisi tarkoituksena lähteä esittelemään kotkaupunkiani vieraallemme jahka hän pääsee tuolta tietokoneelta pois. Hänellä on ongelmia vakuutusyhtiön kanssa ja meidän on pitänyt olla kaupungissa jo tunti sitten, mutta kirjoittamiselle ei näy loppua...itseä rupeaa jo hieman turhauttamaan etenkin kun on nälkä, mutta eiköhän se tästä:)'

Huomenna sitten suuntaamme laivalle, mikä saattaa olla pienoinen riski itselle:) Tai siis nyt jo viikon ajan on ollut todella vaikeaa miettiä syömisiä kun ei ole ollut kotona eikä voinut syödä 100% omilla ehdoilla. Ja eilen tuli vihdoin ruokailtua kotona kun taas huomenna tilanne on toinen. Olen päättänyt antaa itselleni luvan syödä huomenna kaikkea mitä haluan, enkä aio edes merkata mitään Keventäjiin joihin liityin muutama viikko sitten. Toivotaan kuitenkin, että maananataina vaaka näyttäisi lähes yhtä positiiviselta kuin tänä aamuna, nimittäin -2,5kg! Ensimmäinen tavoite kun oli -3kg:)!

Kovasti jo odotan, että ajat muuttuisivat normaaliksi,pääsisi takaisin kiinni omiin rytmeihin ja rutiineihin!

Minkäslaisia lomasuunnitelmia teillä on?

Itsellä tarkoitus lähteä vielä Hämeenlinnan ja Lappeenrannan lisäksi ainakin Ikeaan sekä kuuntelemaan James Bluntia Pori Jazzeille ja Sonata Arcticaa ja Amaranthea Porispereen:)

Näihin musiikkitunnelmiin toivotan oikein hyvää kesää!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti