Koira töissä

Immu on ollut minulla uudessa työpaikassa enenevissä määrin mukana. Tein toista kuukautta tiedustelu ja lämmittelytyötä työyhteisössäni jotta saiån rohkeutta suoraan kysyä lupaa ottaa Immu mukaan töihin. Lähtötilanne oli se että eräs työtekijöistämme sanoi hieman pelkäävänsä koiria mutta sain kuitenkin kaikkien hyväksynnän ottaa karvakaverini mukaan. Tarkoituksenani ei siis suinkaan ollut ottaa koiraa mukaan vaan huvin vuoksi vaan oli minulla ihan työhön liittyviä tavoitteitakin asetettuna;) Nyt kun immu on enemmän tai vähemmän osa tiimiämme olen sen muutaman kerran ottanut mukaan ihan oma lehmä ojassa, kuten jos illalla olisi menoa niin olen ottanut koiruuden töihin voidakseni hyvillä mielin lähteä menoihini:)

Kaikki työpaikkamme nuoret ottivat Immun todella kivasti vastaan ja harva se päivä Immun perään jopa kysellään jos se ei ole mukanani töissä. Työkaveritkin ovat kuin pikkulapsia Immun läsnäollessa. Immu on jo nimetty työporukkamme viralliseksi jäseneksi:) Vaikka eräs työkavereistani harvoin puheissaan onnistuu nimittämään Immu koiraksi;)

Tarkoituksenani oli ottaa Immua töihin "terapia"koiraksi. Auttamaan nuoria rentoutumaan/avautumaan kahdenkeskisissä keskusteluissa, täyttämään tyhjiötä, olemaan syy lähteä kotoa pois. Pienin askelin näen jo näiden tavoitteiden toteutuvan:) Aluksi Immu vain oli työpaikallani, ilman tavoitteita, jotta hänen läsnäoloon totutaan ja näen miten siihen reagoidaan. Nopeasti otin kuitenkin Immun mukaan asiakastyöhön. Aloitin tapaamisista toimistollani. Sain jopa houkuteltua muutaman nuoren tulemaan juttusilleni "vain katsomaan koiraa". Jopa sisäänpäin kääntyneet nuoret rupeavat pikkuhiljaa aukeamaan. Eivät he huomaakkaan juttelevansa ja kertovansa asioitaan kun rapsuttelevat samalla Immua. Olemme myös onnistuneet saamaan hymyn erittäin epävarman asiakkaan kasvoillen kun pääsin sanomaan kuinka tärkeänä Immu häntä pitää kun Immu istuutui vahtiin asiakkaan jalkojen päälle tai kun Immu seuraa asiakkaan liikkeitä ihan iholla:) Eräs nuori on saatu houkuteltua kouluun Immun varjolla, Immu sai istua asiakkaan sylissä koko matkan kouluun...pienen pieniä juttuja, mutta valtava vaikutus ja voima. Myös koko työyhteisö on hilpeämmällä tuulella kun tuo meidän vauhtihirmu on paikalla, jopa karskimmatkin miehet sortuvat lässyttämään Immulle:)




Olen käyttänyt Immu myös lenkkiseurana töissä:" mitä jos näkisimmekin ulkona, kun ton Immun kanssa täytyy kuitenkin käydä lenkillä". Tämä saattaa jollekin olla viikon ainoa ulkoilu. Ja Immu tykkää olla töissä mukana(ainakin olien tulkintojeni valossa). Siellä saa rapsutuksia ja leikkiseuraa ja silloin tällöin on silmäkulmaani osunut myös lentäviä nakin palasia keittiössä;) Immulla on kaksi paikkaa jonne saapuessa hän rupeaa reitin tunnistaessaan vinkumaan: mökki ja äitini koti. Nyt olemme saaneet lisätä työpaikkani listaan:) Immu menee kyllä todellä hienosti töissä mukana ja on jo vallannut kokonaisen huoneen itselleen lepopaikaksi, se siis osaa myös hakeutua huilaamaan jos siltä tuntuu:) On Immu päässyt myös kierrätyskeskuksen puolelle töihi:) Toki varoitamme Immun läsnäolosta  ulko-ovesta löytyvillä lapuillanja nuoret tietävä Immun saapumisesta seuraamalla Immuitustaulua(nuoret nimesivät) johon käyn aina kirjaamassa tiedossa olevat vierailupäivät:)

Koska teen nykyistä työtäni  toista kertaa olen ottanut käyttööni kaksi uutta oivallusta joita pyrin toteuttamaan työssäni: kaikkia en voi pelastaa, mutta pyrin jättämään positiivisen jäljen jokaisen kohtaamani nuoren elämään ja joskus minunkin on "liattava käteni" ja tehtävä jotain konkreettista nuorten eteen"Mitä minä voisin tehdä?". Jälkimmäinen liittyy siis siihen että työni on määritelty olevan enemmän palveluohjausta, joten välillä unohtuu että se mitä nuori tarvitsee on rinnalla kulkijaa ja konkreettista apua ( toki palveluohjaus ja mm. Kela lappujen täyttäminenkin on konkreettista). Pyrin auttamaan mm. Auttamalla siivoamisessa jos elämä on muutenkin yhtä kaaosta tai kuljettamalla kauppaan tai vaikka auttamalla ruoan laitossa jos omat taidot eivät riitä siihen.

Ja miten nuo kaksi oivallusta liittyvät Immuun? Voin jättää pysyvän jäljen nuoriin itse tai se jälki voi myös olla tassunmuotoinen<3. Joku positiivinen katse, ele, kosketus..tai vaikka Immun lipaisu:) Voin myös tuoda tukeni esille Immun kautta, lähtemällä nuoren kanssa lenkille jos hän ei muuten poistu kotoaan:)

Kyllä koirassa vaan on valtava voima ja valo,vaikkei se varmaan itse sitä tiedäkkään. Nyt minun tarvitsee vaan selvitellä, miten saan Immusta kaiken potentiaalin irti tässäkin työssä ja tietty siten että Immukin nauttii<3

Mukavaa sunnuntaita:)

Heippa pitkästä aikaa!

Syksy on tullut ja tainnut jo mennäkin, ensilumi on saapunut edes vierailulle jo valtaosaan Suomea. Ja minua ei ole blogissa näkynyt. Monesti on tehnyt mieli tulle tänne kirjoittelemaan ja jotkut ovat jo kyselleetkin miksei tektiä ilmesty. Jotenkin vaan aika juoksee eikä positiivisella tavalla. Uudessa työssä ( jossa olen ollut noin 3kk) on vasta nyt lähtenyt tosissaa rullaamaan ja pitkiä ja todella täysiä päiviä on vedytty jo pitkään. Toisaalta ihan kiva kun on joulukin tulossa, saa sitten lomailla, mutta eipä tuo ajatus auta tähän hetkeen ja tähän kiireeseen:) Nautin edelleen työstäni ja paikoitellen kiire on kivaa:) pitää virkeänä ja skarppina, mutta se ei anna aikaa suunnittelulle, pohdinnalle...

Tuntuu että ne vähäisetkin harrastukset mitä minulla on, jää uupumuksen vuoksi vähäiselle. Eyemkim kun minulla ei ole intohimoa mitään harrastusta kohtaan. Ei ole sitä polttavaa tarvetta: jos en tänään pääse salille niin päähajoaa,parisuhde kärsii ja työtökkii. Ainoa vetävä voima on :jos en ehdi rauhoittua aviomieheni kanssa, pää hajoaa, parisuhde kärsii ja työ tökkii...siksi olen yrittänyt löytää aikaa parisuhteella,harrastukset saavat odottaa.

Paljon on arkisia juttuja joista haluaisin kirjoittaa: oivalluksista työssäni, kokkailuista, ystävistä, tulevasta joulusta, sairaudestani, Immusta ja tulevista matkasuunnitelmista. Jotenkin vain tämä vallitseva pimeys yhdistettynä kiireeseen ja lääkityksen mukanaan tuomaan väsymykseen painavat liikaa päälle. Pyrin kuitenkin siihen että pääsisin tälläkin viikolla tekemään edes pari päivitystä:) Tämä blogi ja blogin edeltäjä ovat olleet minulle henkireikiä:) Olen ollut melko epäaktiivinen myös Instagramissa mutta käykäähän ihmeessä tsekkaamassa mun sivut myös siellä: tiiakaarinalaine

Nyt yhteiselle iltalenkille isännän ja koiran kanssa ja pyrin palaamaan blogiin jo huomenna, on niin paljon kerrottavaa:)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Terveisiä Lapista!

Nyt on mun miehet saatu Lapista takaisin:) Pieniä haavereita sattui, mutta ei mitään suurta:) immu hieman naarmutti vatsaansa risukossa ja satutti anturaa kivikossa, mutta molemmat ovat jo parantuneet:)

Metsämiehen metsästysleski

Tääs on koittanut se aika vuodesta kun metsäkanalintukausi on alkanut. Tämä tarkoittaa sitä, että vuotuinen Lapin reissu on metsämiehellä alkanut. Joka vuosi, syys-lokakuun vaihteessa isäntä pakkaa kimpsut,kampsut ja Immun autoon ja huristelee kohti Lappia toiveenaan runsaammat saaliit kuin täällä lännessä. Tämä tarkoittaa metsämiehen vaimolle laatuaikaa itsensä kanssa ja voin sanoa että jo tämä ensimmäinen päivä on ollut tuskaa:D Mutta tämä on jo tuttu juttu ja onneksi sitä pääsee töihin huomenna;)

Pihatöiden lisäksi tämä yksinäinen viikko käytetään mm. ammuntaa harjoitellessa. Tämä metsämiehen vaimo nimittäin osti itselleen ilmakiväärin! Olen jo jonkin aikaan harkinnut ilmakon ostoa ja nyt tuli sopiva hetki se myös ostaa. Kiikarin kohdistus ei ole vielä ihan napissa eikä käteni jaksa kannatella asetta kymmenien paukkujen verran, mutta kyllä se tästä:) Vannotin miehelleni että kun hän palaa takaisin, olen ihan mestari ampuja. Tuskimpa kuitenkaan;)

Minun ei missään nimessä ole tarkoitus alkaa metsästämään. Yhtään mitään! Jostain syystä vaan tuo tarkkuusammunta kiinnostaa minua:)

Jokaista Lapin reissua on tuntunut varjostavan jokin pieni takapakin poikanen. Tänä vuonna murhetta ennen lähtöä aiheutti Immu. Päivää ennen lähtöä Immu ripuloi ja ripulin joukossa oli myös verta. Toivon että emme tehneet virhettä kun Immu ei jäänyt kotiin, sillä lähtöiltana tilanne tuntui olevan normaali. Onko teillä kokemusta moisesta?

Tässä vielä kuvia miehen aiemmilta Lapin reissuilta:)

Pientä sisustelua

Osteskelin syksyn kunniaksi muutamia uusia sisustusjuttuja kotiin, koska minusta tuntui että kodistamme puuttui lämpöä. Pienin askelin edetään eteenpäin, tässä kuvia muutamista pienistä hankinnoista:)

Vielä suoristamattomat verhot ja hylly pukuhuoneessa

hylly kynttilöillä ja rantakortilla

Eteisen lipasto sai kaverikseen peilin ja viherkasvin

keittiöön ostin kaitaliinan ja valkoisia tableteita

tabletit ja uusia koristetyynyjä

Syysleipomuksia

Taas on vierähtänyt tovi siitä kun olen viimeksi käynyt tänne kirjoittelemassa. Syksy on hurissut eteenpäin kauheaa vauhtia. Etenkin työpaikan vaihto on pitänyt kiireisenä. Vaikka palasinkin tuttuun työhön (kuitenkin uuteen kaupunkiin, uudelle työnantajalle) on uuden työn aloittanut verottanut voimia. Viikonloppuisin tuntuu olevan niin kiire, että aikaa kaikelle sille mitä haluaisi tehdä ei tunnu olevan.

Omenapuut tuottivat runsaasti satoa kuten myös luumupuut. Siksi tulikin leivottua oman pihan antimista herkkuja pakkaseen talven varalle:)

Luumu-omena kaurapaistos ja Omena-raparperipiirakka

Luumupiirakka ja Omenapiirakka

Kyllä maistuivat hyvältä vaniljakastikkeen kanssa.

Pakko kyllä sanoa, että nuo murupaistokset on mun lemppareita<3 :)

Hammaslääkäripelko ja sen voittaminen?

Niin kuin varmasti melko monet, myös minä kärsin kamalasta hammaslääkäripelosta. Olen pelännyt hammaslääkäreitä pienestä lähtien. En osaa yhdistää liittyykö pelko toisten kokemuksiin vai omiin kokemuksiin vai kenties liioiteltuihin juttuihin. Varmaan yhdistelmä kaikkea. Vältän hammaslääkäriä viimeisiin asti ja kun sinne menen (tippa linssissä) tulen sieltä pois itkeneenä ja kädet puristusjälkiä täynnä. En muista hengittää ja puristan vain käsiäni yhteen. Silmiäni en koskaan avaa.

Haluan aina mieluummin liian hyssyttelevän lääkärin kuin sellaisen joka ei ota pelko tilaa huomioon. On minulla ollut niitäkin lääkäreitä, jotka toetavat "no voidaan me tää lopettaa jos et halua että me sua autetaan, oma on valintas".

Taas tuli se aika kun oli pakottava tarve mennä hammaslääkäriin. Etsin netistä yksityisiä hammaslääkäreitä, mutta en enää ollut kovin vakuuttunut edes siitä, että ovatko yksityisetkään niin hyvä vai onko eplkoni vain liian suuri. Löysin kuitenkin netistä hammaslääkärin joka kertoi työskentelevänsä potilaslähtöisesti ja työ perustuu kivuttomaan hammashoitoon. Ajanvarauksen sai tehdä sähköpostilla ja niin tein, koska kynnys soittaa oli suuri.

Kerroin postissa peloistani ja hoidon tarpeesta ja sain vastauksen : Tuletko huomenna klo 15. Ensimmäinen ajatukseni oli että "kiva, taas näitä. Vähät välittää peloistani, mutta mennään kuitenkin". Kun sitten menin paikalle, nousi vesi silmiin ja hikipisarat otsalle heti käytävässä. Hajut ja äänet tuntuivat vatsassa asti. Minut kutsuttiin sisään...ja lääkäri kutsuin minut istumaan....sohvalle:) Ei hammaslääkärituoliin vaan sohvalle. Kertoi pyytäneensä minut paikalle koska halusin minun näkevän lääkärin ja paikan ennen kuin tehdään mitään, jos ei sitten pelottaisi niin paljon. Huh! Kuitenkin kun lääkäri pyysi minut istumaan hammaslääkärituoliin hetkeksi, katsoakseen missä vaivaava reikä on, nousi taas vesi silmiin. Lääkäri kertoi toimintatavoistaan ja kertoi myös kaikkien hammaslääkäripelkojen johtuvan hammaslääkäreistä itsestään: Vihdoin joku myönsi sen:D! Todella rauhoittavia sanoja tuo hammaslääkäri kertoi ja sai minutkin hieman rauhoittumaan.

Rohkeasti kuitenkin menin hammaslääkäriin kun sain uuden ajan muutaman päivän päähän. Samalla kertaa minulle aloitettiin juurihoito, tehtiin valmiiksi kesken jäänyt juuri hoito ja ilman suunnitelmaa poistettiin viisaudenhammas. Ja voin sanoa että lähdin yllättävän hyvin mielin pois. Vieläkin tulee ihan hyvä fiilis kun miettii kokemusta. Hammaslääkäri eteni todella hitaasti, kyseli vointia, kertoi mitä teki ja TODELLAKIN puuduttu suun. Pari pienenpientä nipistystä tunsin: ensimmäinen kun huomattiin että pelkkä paikkaus ei riitä ja toinen kun kipeään kohtaa lisättiin puudutetta. Nämäkin kuitenkin enemmän epämiellyttäviä tunteita eikä kipua.

Hammaslääkäripelkoani ei ole vielä voitettu, mutta ensi kerralla menen hammaslääkäriin siinä uskossa että saatan jopa selvitä siitä hengissä:)! Iso askel minulle...:)