Tilasin keittiöön korallinroosan verhot sekä korallinpunaiset kaitaliinat pöytään. Löysin myös Jyskistä taulun, jonka toivon toimivan todella hyvin keittiössä, sillä sen värit sitovat hyvin huoneen värit yhteen:)
Makuuhuoneeseen tilasin mustavalkoiset verhot. Huoneesta löytyy dominoivana tällä hetkellä punainen vuodesohva, toivon pystyväni kuitenkin sisustamaan huoneen niin, että sohva saa jäädä ilman että silmiin sattuu;) En kuitenkaan löytänyt miellyttäviä punertavia verhoja.
Haasteelliseksi ostosten teon teki mikäs muukaan kuin budjetti:P Molemmissa huoneissa on kolme ikkunaa, joten tarvitsimme kolme paria verhoja/huone. Emme siis voineet irrottaa kovin isoa siivua pelkkiin verhoihin.
Sisustuskuume on kyllä vielä kamalampi tauti kuin tämä usean kuukauden flunssa:D Totta kai kun mökin sisutamisessa pääsin näin hyvään alkuun, haluan ostaa kaiken puuttuvan!! Onneksi kesään on aikaa, joten voi ostella pikkuhiljaa, mutta miten sitä malttaa? Etenkin, kun tietää, että on niin paljon muutakin ostettavaa ja tehtävää, että rahat eivät millään riitä kaikkeen haluamaamme:D
Aloitetaan mökistä: sen lisäksi että haluan ostella tauluja, vaaseja, uusia mattoja jne mökille, pitäisi siellä jatkaa hieman maalaushommia. Eteisen lattia on maalaamatta sekä ikkunoiden puitteet ja ovet. Ei se maalikaan ilmaista ole. Sitten pitäisi rakentaa uusi puucee ja pihaan sauna. Ja nämä siis tänä keväänä/kesänä. Sitten pitäisi panostaa tietty mökin pihaan ja ulkovuoraus pitäisi laittaa kokonaan uusiksi. Niin ja lomaillakin pitäisi ehtiä mökillä:D
Sitten meillä on tämä uusi ihanaakin ihanampi koti:) Tänne pitäisi vielä hieman sisustusjuttuja ostella. Myös pientä pintaremonttia haluaisin tehdä. Haluaisin laittaa saunan "aulan" seinät uusiksi, ne ovat tooosi naarmuuntuneet. Haluaisin myös suurentaa takaterassia ja rakentaa sen niin, että palju olisi terassiin upotettuna. Haluaisin myös maalata etuterassin. Tai vähintään maalata molemmat terassit:) pihaan pitäisi myös tehdä muutamia istutuksia. Ja kellariin pitäisi rakennella hyllyjä mielellään kunnon lattia...
Ja millä rahalla mä kysyn vaan:D Ehkä on parempi lähteä koko kesäksi matkoille, niin ei tarvitse tuhlata rahaa moiseen;)
Ja voin vain uskoa, että vimme kasvaa kevään lähetessä ja kun saan mökille ensimmäiset sisustus jutut vietyä:) Toivottavasti ensi viikolla minulla on jakaa vähän päivitetympiä kuvia kohti kesää etenevästä mökistä:)
![]() |
| keittiöön |
![]() |
| makuuhuoneeseen |
![]() |
| makuuhuoneeseen (muistinhan tilata mustana?) |
![]() |
| keittiöön |




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti