perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kutiseva koira

Nyt on jo pitkään seurattu Immu paran kutinaa. Jouduimme silloin ystävänpäivänä viemään Immun yhtäkkiä eläinlääkäriin, mikä oli toisaaltaan ihan hyvä, sillä olimme ajatelleet viedä hänet sinne kuitenkin alkuviikosta. Hän oli raapinut itseään paljon ja enenevissä määrin jo useamman viikon ennen lääkäriä. Ensin tosiaan ajatelimme kaiken johtuvan kuivasta huoneilmasta (tästä kirjoitin aiemmin).

Lääkäri ei tutkinut Immun ihoa, totesi vaan, että tuo 15 päivän (kaksi tablettia päivässä) antibioottikuuri kyllä auttaa jos kyse on jostain ihotulehduksesta.

Antibiootti kuuri oli ja meni ja eipä auttanut kutinaan. Tuntui vaan pahenevan. Tutkin netistä tietoa ja suljin pois kirput ja täit ym. silmällä nähtävät ulkoloiset. Immulle ilmestyi tassuun ihottumaa ja korvat kutisivat edelleen, karvaakin on lähtenyt jo jonkun aikaa. Ajattelin että kyseessä voisi olla syyhypunkki eli kapi. Se ei olisi mahdotonkaan sillä mökillä metsässä liikkuessa tartunta on mahdollinen.

Mieheni soitti sitten lääkäriin, kuvaili oireet ja lääkäri sanoi heti, että uskoo kyseessä olevan syyhypunkki. Laittoi reseptin apteekkiin. Lääke annetaan valeluliuoksena 2x. Ensimmäinen annettiin heti maanantaina kun lääke saatiin ja toinen on tarkoitus antaa 3 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen. Lääkäri oli sanonut, että jos ei parissa viikossa rupea rauhoittumaan niin soittakaa uudestaan. Viikko kului, helpostusta ei näkynyt ja mehän soitimme lääkäriin joka sitten vastaanotti meidät.

Lääkäri tutki koiran eikä löytänyt mitään erityistä syytä kutinaan. Iho ja turkki näyttivät hyvältä. Hän laittoi kortisonipiikin ja määräsi viiden päivän kuurin kortisonia mahdolliseen ihotulehdukseen. 4 tablettia päivässä. Saimme myös lääkeshamppoon, jolla immu pestään joka toinen päivä yhteensä kolmesti. Ja myös kapikuuri käytetään loppuun.

Nyt kutina on loppunut kuin seinään. Kutina loppui lääkäriltä tultua, ilmeisesti kortisoni auttoi. Aiomme kuitenkin pestä koiraa lääkeshamppoolla "kuurin" loppuun. Ja nyt vaan seurataan tilannetta, ettei kutina ala uudestaan.

Kortisoni on aiheuttanut Immulle kovan pissahädän. Hän pääsee töiden jälkeen lenkille ja sitten olemme antaneet 2 tablettia (ohjeena antaa 2 tablettia kerralla) ja hän pääsee klo 18 ulos ja iltalenkille klo 22 ja iltalenkillä ei ole merkkailusta tietoa, kun poju lorottaa kuin vesiletkusta. Työpäivät ovat sen 8h joten aamusti emme ole uskaltaneet antaa kuin 1 tabletin jotta poju kestäisi hätänsä kanssa kunnes toinen meistä tulee kotiin.

onko teidän koirilla ollut selittämätöntä kutinaa? Tai onko ollut kovaa kutinaa ja mistä se on johtunut? Millaisia kokemuksia kortisonkuurista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti